Eilen oli mahtava päivä! Päivällä olin seuraamassa oppilaani pitämää jollakurssia. Oli tosi hienoa ja kiva seurata, kuinka kokemuksella opittua taitoa siirrettiin eteenpäin nuoremmille!

Iltapäivällä sitten lähdin omaan purjehduskisaan. Kisavene oli toisella pursiseuralla kuin oma vene, joten jouduin ajamaan omalle purjehdusseuralle hakemaan liivit ja purjehdushanskat. Sain kisaradalle kyydin toisella veneellä. Tuuli oli tosi puuskittaista ja puuskissa voimakasta, joten vene kallisteli jo mukavasti kryssillä. Kauhulla ajattelin, miten siirtyminen veneestä toiseen tulee onnistumaan selällä tuollaisella tuulella! Perämiehet olivat kuitenkin asiansa osaavia ja siirto tapahtui yllättävän helposti lenssillä etukannelta takakannelle. Ja olin onnellisesti oman miehistöni luona!

1245305568_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ennen kisaa kokeiltiin nostaa spinnu, mikä menikin ihan hyvin. Paitsi, että spinnussa oli pikkureikiä, jotka vielä ennen kisaa kiireellä teippailtiin. Jiipin kokeilu jäi sen takia väliin. Kisassa saatiin aika hyvä lähtö, mutta jostain syystä (no ainakin miehistö oli suhteettoman kevyt) vene ei noussut hyvin kryssillä. Ekassa spinnun nostossa spinnu oli kiepeillä, mutta Tuulia selvitti sen hienosti ja saimme purjeen vetämään toisena. Jiippi meni loistavasti, vaikka emme ehtineet muistella sitä ennen kisaa. Toisen kryssin jälkeen olimme kai nelosina, mutta toisella lenssillä ajoimme tosi hyvin. Muilta spinnu tippui vedosta, mutta meillä ajettiin muita tarkemmin ja olimme alamerkillä kolmosina. Lopputulos oli siis kolmas sija, mikä oli tosi hyvin!

Meillä on tosi hyvä purjehdustiimi, jolla saadaan hyvä tuloksia! Viime viikolla voitettiin koko kisa :)

Vähän vielä fiilistelykuvio loppuun. Viikonlopulta lyhytrata-SM:sta kuva:

1245305629_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vene auringonlaskun aikaan:

1245305593_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Harmi vaan, että nyt tulee kisoista taukoa ja vasta elokuun vaihteessa jatketaan. Onneksi kuitenkin on jo viikon päähän retkisuunnitelmia.