Kesäloma vetelee viimeisiään ja vietän kolmea viimeistä kesälomapäivääni mukavasti neljän seinän sisällä MAOL:n kursseilla. Mukavia ja hyödyllisiähän kurssit ovat, mutta ehkä nämä hellepäivät saisi muutenkin kulumaan. Eilen eli keskiviikkona jatkoin päivää suoraan kurssin jälkeen purjehduksella.

1249572249_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lähdimme jo hyvissä ajoin kohti kiinteää rataa, koska harjoittelu oli puutteellisen tuulen takia jäänyt kilpailupäivälle. Tuulialla ja mulla ei tällä kertaa oikein ollut kilpailufiiliksiä. Mikon ehdottaessa kissamaista liikehdintään kannella totesin pystyväni vain nöffimäiseen menoon. Kesäkiloja on kuulemma tullut myös muillekin kuin minulle, joten miten sen ottaa, onko siitä sitten hyötyä vai ei. Ehkä massaa saa enemmän veneen laidalle venettä suoristamaan, mutta suurina määrinä tietysti aiheuttaa myös kömpelyyttä. Suuria määriä massaa ei kesällä kertynyt, mutta ehkä kuitenkin esiintyi pientä kömpelyyttä kokemuksen puutteen takia.

Kisattiin lyhyttä rataa eli puolikasta rataa kahden kierroksen lähtöjä kaksi. Ekassa lähdössä saimme lähtövoiton ja muutenkin meni hienosti (mitä nyt vähän Plevnan kanssa oltiin kyljet vastakkain). Kärjessä mentiin ylämerkille ja alamerkille, kunnes alettiin laskea spinnua alas. Useimmiten Tuulia tuo nurkan mukanaan kannelta tullessaan, mutta tällä kertaa Mikko käskikin minun hakea nurkan. Vastakkainen skuutti vapaaksi ja ei kun hakemaan nurkkaa. En tiedä, mitä siinä sössin. Yritin kai kurottaa nurkkaa liian kaukaa ja arvaahan sen, mitä sitten tapahtui. Seuraava muistikuva on, kuinka pidin skuutista (narusta) kiinni. Ensin oli ohutta osaa ja sitten paksumpaa. Kuljin veneen mukana hetken matkaa, mutta mielessä oli Mikon kertomukset raastavasta kokemuksesta narusta ranteen ympärillä ja päästin narusta irti. Tyhmästi tehty jälkeenpäin ajatellen, mutta mitäs siitä. Seuraavaksi Mikko huutaa, että "Saara on vedessä mies yli laidan". Poljen ja kauhon vettä, mutta myös kelluntaliivit pitävät hyvin pinnalla. Koska olimme aivan kärjessä, tuli perässämme uiseita veneitä, joita Mikko varoitti ajamasta mun päälle. Aika hurjalta tuntui, kun isoje veneitä sujahtelee ympäriinsä, mutta pelätä en osannut. Mikko ja Tuulia saivat spinnun laskettua ja odottivat muiden menoa ohi, jotta pystyivät minut noukkimaan kyytiin. Ensin Mikko ajoi veneen tuulen yläpuolelle, mutta enhän minä vasta-aaltoon pystynyt uimaan. Lopulta pääsin jotenkin sopivasta suunnasta kyljen takareunalle ja reunasta kiinni. Olin ihan väsynyt uimisesta, joten veneeseen nousu ilman minkäänlaisia uimaportaita (ei niitä kisaveneissä näy!) oli avustettunakin hankalaa. Lopulta, kyljellään veneen kannen reunalla, oli olo kuin merestä nostetulla valaalla. Olin onnellinen mutta väsynyt pienen kilpauintini päätteeksi.

Tarjous kotiin lähdöstäkin tuli, mutta koska suurempia vaurioita ei tullut, päätimme jatkaa. Kuivat vaatteet vaan päälle ja rauhoittumaan. Kaikkea kummallista sitä huomasi pulssin tasaantuessa ja mielen vähän jo rauhoittuessa. Aurinkolasit pysyivät hyvin päässä, samoin roiskesuojattu kello selvisi rikkoontumatta. Vesi oli lämmintä ja onneksi oli melko pieni tuuli ja kaunis auringonpaiste. Missään vaiheessa en pelännyt varsinaisesti hukkuvani tai jääväni yksin keskellä Näsijärveä, vaikka tietysti vähän jännitti. Mikko on kipparina kokenut ja olimme käyneet joskus miehistön kanssa läpi putoamistilanteen, joten luotin asioiden hoituvan.

1249571523_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toinen lähtö meni huonosti, mutta emme olleet kuitenkaan viimeisiä. Harmittaa, että sarjakilpailujen kokonaiskilpailun kärkipaikasta jouduttiin mokani takia luopumaan, mutta onhan tässä vielä kisoja jäljellä! Varmaan täytyisi talveksi tehdä treeniohjelma, joka sisältää myös uintia. Yläpuolella kuva miehistöstämme vuosi sitten keväällä.

Käsitöitäkin olen lomani rippeillä tehnyt, lappuhametta nyt pääasiassa, mutta niistä sitten myöhemmin.