Nautin kovasti lomasta, kun saa tehdä päivät pitkät käsitöitä. Ruoan laittaminenkin olisi kivaa nyt viileämmällä ilmalla, mutta melkein käsityöt vie niin mennessään, ettei ruokaa muista tehdä ajoissa!

Ostin pari viikkoa sitten alennusmyynneistä kaksi laadukkaan oloisesta kankaasta tehtyä poolo 1e/kpl. Jo ostaessa suunnittelin tekeväni muutoksia paitoihin, koska pooloja en pysty pitämään ja toinen paidoista oli liian suurta kokoa. Pienemmästä, mustasta poolosta leikkasin kauluksen pois, muotoilin pääntien sopivaksi jollain T-paitakaavalla ja huolittelin poolokauluksesta leikatulla kangassuikaleella. Siisti tuli! Homma oli tosi nopea.

1247137893_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vadelmanpunaisen poolon kanssa tuli enemmän ongelmaa, koska sitä piti pienentää. Malli oli kuitenkin sellainen, että hihakappale itsessään oli lyhyt ja olkasauma pitkä. Tämän takia en meinannut löytää sopivaa kaavaa varastoistani, vaan vasta kolmannella yrityksellä onnistui. Lopulta paita päätyi ranglanhihaiseksi paidaksi.

Näiden modausten lisäksi ompelin samalla kertaa punaisesta ohuesta trikoosta pitkähihaisen ranglanpaidan Ottobre Womanin 5/08 kaavalla. Valitsin kuitenkin joustavuuteen nähden liian ison kaavan ja muutenkin nauhahuolittelut pääntiellä ja kaksoisneulapäärmeistä tuli kamalat. Kun vauhtiin pääsin, surautin valmiiksi joskus alkuvuodesta leikkaamani vaaleanpunaisen topin. Viikko sitten rakennettiin Jaakon kanssa etukäteisnimpparilahjaksi saamamme keinu, joka tässä kuvassa toimii alustana.

1247137907_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pari päivää pidin taukoa ja tein tänään sitten Ottobre Womanin 2/08 kaavalla sporttipaidan kankaiden jämistä. Valkoinen raita jatkuu selkäpuolella.

1247137920_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vielä olisi trikoovarastossa odottamassa musta-valko-punaruudullinen kangas, joten ehkä siitäkin voisi samalla painolla ommella t-paitoja... Ja sen jälkeen suunnata Triteksiin hakemaan lisää!